Sivut

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Lassella tunnilla

Viime perjantaina olin tunnilla Multamäessä. Minulla oli kerrankin kuvaaja mukana, joten kuvamateriaalia ratsastuksesta on.

Tunnilla menin Lassella. Tulin vähän myöhässsä tallille joten laitoin hevosen kuntoon melko nopeasti. Lasse oli tosi sählä kuntoon laittaessa; se pyöri ja hyöri koko ajan.

Selkäännoususta

  Tunnilla harjoittelimme kulmien tekoa. Kentän keskelle oli rajattu iso neliö, jossa olimmekin melkein koko tunnin. Lassella oli ollut vapaapäiviä, joten se oli varsin pirteänä. Kävellä se ei olisi malttanut ollenkaan. Kulmat sujui käynnissä ihan hyvin, välillä vähä turhan loivasti tosin.

Alkutunnista Lasse oli hiukan jännittynyt ja eikä olisi malttanut kävellä

  Ravissa Lassen kanssa kulmat ei aluksi onnistunut ollenkaan. Se olisi vain halunnut painella täysiä, joten kulmien teko osoittautui melko mahdottomaksi. Siispä jäin ympyrälle, ja pyrin saamaan Lassen rauhoittumaan ja kuuntelemaan. Jonkin aikaa ympyrällä pyörittyäni alkoi Lasse rauhoittumaan, ja alko ne kulmien tekokin sujumaan.

Tässä näyttäisi ravaavan jo suht rennosti
 
  Itse en laukannut ollenkaan, sillä ajattelin senkin menevän vain ravissa kaahailuksi/laukassa kaahailuksi. Sillä aikaa kun muut laukkasivat, tein itse ravisiirtymisiä, pysähdyksiä, peruutuksia sekä voltteja. Tässä vaiheessa Lasse alkoi kuuntelemaan tosi hyvin eikä alkutunnin sähellystä ollut enään havaittavissa.

Köpöttelyä

  Lopputunnista menimme vielä vähän lisää kulmia harjoitusravissa ja nyt nekin onnistui tosi hyvin kun Lasse ei sählännyt ravissa enään.



Niin ja mulle on tulossa vuokrahevonen sittenkin. Se on jo ennestään tuttu Dumbo Multamäestä. Vuokraamisen aloitan tuossa huhti-toukokuussa. Valitettavasti joudun lopettamaan Hentilässä mutta se menee tuohon huhti-toukokuulle, kunhan saan korttini käytettyä.

4 kommenttia:

  1. Lasse kuulostaa kivalta :) Kauan sillä on ratsastettu nyt raviuran jälkeen?
    Kiva, että saat alkaa vuokrailemaan Dumboa! Ehkä sun varpaat säästyy tällä kertaa ;)
    Harmillista toi Hentilä-juttu, mutta olisin itse valinnut samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en itseasiassa tiedä, kauan Lasse on ratsuna ollut. Ei varmaan kovin kauaa?
      Niin onhan se harmillista se Hentilässä lopettaminen mut pakko on jostain luopua.

      Poista
  2. Hei!
    Kiva, että saat vuokrahevosen. Pinjan kompaten, harmi kun sit lopetat Hentilässä. Mutta kaikkea kivaa sulle sinne Multamäkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tosissaan pakko on jostain luopua.

      Poista