Sivut

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Uusi blogi ja uudet kujeet

Juu elikkäs tässä hetken mielijohteesta päätin luoda uuden blogin. Postauksen otsikosta huolimatta mitään uutta ei ole oikeastaan tulossa, muutakuin taakse jää nämä 11-vuotiaana tehdyt postaukset ym. mitkä alkoi ärsyttää. Vanhaa blogia en aio poistaa, halukkaat sitä pääsee kyllä lukemaan tästä.

Mutta juu jos tänne nyt eksyy jokin uusi lukija niin kerronpa vähän itsestäni ja blogistani:

Eli nimeni on Eeva ja olen 15-vuotias hollolalainen hevosihminen. Hevosten parissa olen ollut melkein 11 vuotta. Ensimmäiset 5 vuotta pelkästään kerran viikossa ratsastaen mutta myöhemmin mukaan alkoi tulla tallitöitä. Tallitöitä teen yhä edelleen, joskin harvemmin.
  Käyn tällä hetkellä kaksi kertaa viikossa ratsastamassa, maanantaisin Kylä-Hentilän tallilla ja perjantaisin Multamäen tallilla. Molemmat on suht pieniä talleja. Itse kun en isoilla talleilla viihdy.
Estetunti Vernalla, Kylä-Hentilä, kesä/syksy 2015

Minä ja Ada, leiri Multamäessä, kesä 2015


  Vuokrahevosia on ollut vuosien mittaan kolme kappaletta, joista viimeisin oli issikkaruuna Klettur. Jouduin lopettamaan sen vuokrauksen pitkän matkan takia tammikuussa 2016. Tällä hetkellä vuokrahevosta ei ole, enkä ole varsinaisesti etsimässä uutta vuokrahevosta, mutta jos sellainen mahdollisuus jostain ilmaantuu niin en ajatellut kieltäytyäkkään.

Minä ja Klettur, kesä 2015
Blogini kertoo ratsastuksistani (kun on kuvamateriaalia) ym. hevostelustani. Jos vuokrahevonen tulee niin myös siitä oletettavasti.

Bannerin on tehnyt Pinja. Kiitos!

2 kommenttia: