Sivut

perjantai 2. joulukuuta 2016

Voihan puimurit ja pressut

Tosiaan taas jonkin verran vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta. Mitään kovin kummoista ei ole tapahtunut; Hentilässä olen ollut tunneilla, Kletturilla olen köpötellyt sekä Dumbollakin on tullut mentyä. Multamäessä tunnit on ollut nyt usein peruttuna joko kovan kentän tai tuntilaisvajauden takia. 

Kuva eiliseltä, mustasta ponista tulikin harmaa :D


Kuten otsikosta voidaan päätellä, ollaan oltu tekemisissä puimureiden sekä pressujen kanssa kera Dumbon. Mutta tästä kerron kohta lisää. 

Viime viikon perjantaina, eli 25.11 piti olla tunti, mutta tuntilaisia oli vain kaksi, joten menimme itsenäisesti. Menin Dumbolla ja oltiin kentällä. Tällä kerralla tapahtui melkoinen edistys Möhköfantin kanssa. Me nimittäin laukattiin vasempaan kierrokseen kaksi kokonaista kierrosta yhtäjakoisesti ja oikeaan yksi kierros! Toki meillä oli kaveri, jonka perässä nostettiin laukka, mutta se että Dunbo jaksoi ylläpitää laukan noinkin pitkään oli valtava edistysaskel! 
  Emme toki vain laukanneet vaan "tunnilla" tein Dumbon kanssa paljon pysähdyksiä ja pohkeenväistöjä käynnissä. Ne menivät ihan hyvin ilman suurempia ongelmia tms. Alkutunnilla Dumppis jumitteli jonkin verran, mutta laukkojen jälkeen alkoi liikkuminenkin maittaa. 

Hapannaama koittaa tiputella loimia "huomaamattomasti"...
Lauantaina, eli 26. päivä menin Kletturilla. Olimme pellolla ja ilma oli ihana! Aurinko paistoi ja lunta oli joka puolella, mutta missään ei ollut erityisen märkää. Klettur on ollut tosi pirteänä mikä ei ole yhtään huono juttu. Alamme nyt pidentämään lenkkejä, aikaisemmin olemme menneet ihan max. 40min mutta nyt tarkoitus olisi voida mennä jopa tunnin käyntimaastoja. Klettur ei ole oireillut jalkaansa yhtään ja virtaa riittäisi joten lenkkien pidentäminen tekee varmasti hyvää.

Peltoilua

"Raskaan" lenkin jälkeen takaisin ruoan pariin


Noniin, nyt pääsemme "puimuri ja pressu - asiaan". Sunnuntaina menin jälleen Dumbolla. Tarkoituksena olisi nyt keritä joka viikko Dumbon kanssa maastoon/kentälle/jotain, sillä se ei viihdy tunneilla ja muuten tallinpitäjällä ei ole paljoa aikaa liikuttaa tammaa. Harmi kun viikossa on vain seitsemän päivää, yksi lisäpäivä voisi auttaa kummasti :D Dumbolla voi siis ratsastaa suunnilleen maaliskuuhun asti. Dumbo on ollut tiineyden aikana happamuuden lisäksi säikky. Maastossa se tuntuu näkevän mörköjä vähän joka paikassa ja arkiset asiat, jotka olemme ohittaneet satoja kertoja, ovat nyt kamalan pelottavia. Dumbo ei onneksi saa suurempia kohtauksia "pelottavista" asioista, mutta se jatkuva säpsyminen ja hyppelyt on pidemmän päälle vähän ärsyttäviä. 
  Tosiaan, sunnuntaina puimuri ja sen päällä oleva pressu meinasi olla ihan ylitsepääsemätön juttu. Saman puimuri on seissyt pellolla jonka ohi kävelemme JOKA kerta vaikka miten pitkään. Mutta tällä kertaa se oli todella pelottava. Sen ohi emme päässeet saamatta kunnon slaageja niin meno kuin tulomatkallakaan. Puimurin lisäksi neiti ei meinannut päästä yli mm. matkan varrella olleista kylteistä ja autiotalosta. Kummatkin aiheuttivat tammalle kauhun hetkiä. Niin, ja kyltit ja talo ollaan ohitettu aikasemminkin monet kerrat...
  Muuten Dumppis oli suht pirteä. Laukka ja ravi maistui hyvin. Maastossa Dumbohan on useimmiten ollutkin suht pirteä. Tai sitten ihan päinvastaista eli ei ole liikkunut mihinkään...  

Eikö olekin kiva poro mulla alla :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti